Berliini, Saksa
Berliini-projekti on historian ja saksan kielen yhteisprojekti. Siinä tutustutaan Saksan kieleen, kulttuuriin ja historiaan ja päästään tutustumaan paikkoihin, joita on käsitelty oppitunneilla. Painopisteenä Saksan historia 1900-luvulla, erityisesti toisen maailmansodan aika ja kylmä sota. Saksaa opiskelleilla on tilaisuus päästä harjoittelemaan kielitaitoaan käytännössä ja nähdä Berliinin tärkeimmät nähtävyydet, joista on keskusteltu oppitunneilla. Berliini-projekti järjestetään noin joka toinen vuosi, viimeksi syksyllä 2019.
Lukuvuonna 2023-2024 projekti muuttuu Erasmus+-projektiksi.
Ulkoilua Pohjois-Suomessa
Opintojakson tavoitteena on tutustua Pohjois-Suomen olosuhteisiin, luontoon ja erilaisiin talviliikuntamahdollisuuksiin sekä tehdä yhteistyötä paikallisten lukioiden kanssa. Kevättalvella 2022, matkan ohjelmassa oli laskettelua, murtomaahiihtoa, potkukelkkailua, patikointiretkiä lumikengillä ja kävellen. Lisäksi opiskelijat tutustuivat Muonion lukion vapaalaskuryhmään, jonka jäsenet opettivat erilaisia taitoja ja temppuja Yllästunturin laskettelukeskuksessa. Iltaisin majoituspaikassa oli erilaisia tehtäviä ja ryhmäleikkejä, joiden avulla lisättiin tietämystä Lapista, yleisesti luonnosta ja henkisestä hyvinvoinnista. Viimeksi opintojakso järjestettiin keväällä 2023.
Vuosi yrittäjänä
Yrittäjäprojektissa opiskelija perustaa yksin tai ryhmässä yrityksen lukuvuoden ajaksi ja oppii käytännössä, miten yritys perustetaan ja miten sitä hoidetaan. Opiskelijat hoitavat yritystoimintansa lisäksi yritykseen liittyvät käytännön asiat kuten rahaliikenteen ja markkinoinnin. Projektin lopuksi tehdään tutustumisretki johonkin yritykseen. Karjaan-Pohjan Säästöpankkisäätiö on rahoittanut projekteja.
Viides Vuosi yrittäjänä -projekti alkaa syksyllä 2023.
Ambassador School
Ambassador School on Euroopan parlamentin projekti, jossa koulut ja opiskelijat syventävät tietämystään Euroopan unionista ja sen toiminnasta. Suomessa projektia hallinnoi Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto. Hanke lisää koulujen tietoisuutta Euroopan unionista ja tuo nuoria lähemmäs unionin toimintaa ja poliittista keskustelua. Käytännön toteutus kouluissa on vapaasti valittavissa.
CERN-tiedeprojekti, Sveitsi
Osallistujat perehtyivät hiukkaskiihdyttimien toimintaan ja hiukkasfysiikan tutkimukseen. Projekti toteutettiin yhteistyössä kolmen espoolaislukion kanssa. CERN-tiedeleiriin mm. vierailemalla kahdesti Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella. Projektiin sisältyi tiedeleiri Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa Geneven CERNissä 2016.
CERN-tiedeprojekti järjestetään seuraavan kerran lukuvuonna 2023-2024.
Hyvinvointia lukioon
Hyvinvointitutorit ovat olleet osa Karjaan lukiota syksystä 2021. Vertaistoiminnan tavoitteena on tukea hyvinvointitaitojen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumista lukiossa. hyvinvointitutorit ovat järjestäneet välituntiliikuntaa sekä hyvinvointia edistäviä teemailtapäiviä ja tehneet yhteistyötä yhteisöllisen opiskeluhuoltoryhmän kanssa. Lukuvuonna 2023-2024 hyvinvointitutorit paneutuvat myös hyvinvointia tukevan, viihtyisän ympäristön luomiseen.
Laatustrategiatyö
Raaseporin kaupungin lukiot ovat saaneet hankerahaa laadun kehittämiseen ja varmentamiseen. Hankeaika on lukuvuosi 2023-2024. Laatustrategiatyö tulee näyttäytymään mm. työpajoina, koulutuksina ja uusien käytänteiden kokeilemisena.